5 1* {3 Yhdistyksen vuosikokous {3 ----------------------- Heimo Laukkanen Suomen Amiga-käyttäjät ry:n toinen vuosikokous pidettiin jälleen Vantaalla, tie- dekeskus Heurekan ryhmätyötiloissa. Yhdistyksen jäsenmäärään suhteutettuna pai- kalla oli pieni, mutta aktiivinen edustus yhdistyksen ja samalla myös lehden ak- tiivihenkilöistä. Kuten edelliselläkin kerralla, paikalla oli myös Broadline Oy:n Seppo Virtanen ja uutena Amiga-liikemaailman edustajana myös AIC Systemsin Harri Pojanluoma. Normaaliin yhdistystapaan vuosikokoukset ovat olleet ainoa kunnollinen tilai- suus, jossa yhdistyksen toimihenkilöt ja jäsenet ovat voineet vaihtaa ajatuksia niin menneestä toiminnasta kuin uusien tempauksien tekemisestäkin. Tästä huoli- matta osanottajamäärät ovat pysyneet suhteellisen pieninä, mikä on kai pakosta- kin laskettava pitkien etäisyyksien syyksi. Tuskin kukaan viitsii lähteä paria sataa kilometriä kauempaa Helsingissä käymään pelkän kokouksen takia, vai viit- siikö? Olisiko seuraavalla kerralla hyvä idea hankkia fyysiseen kokoukseen In- ternetiin liitetty pääte, jonka kautta kauempana olevat henkilöt saisivat ko- kouksen tietoon ajatuksiaan ja voisivat kommunikoida kokouksen kanssa? Vai oli- siko jotain muuta tapaa saada ihmiset innostumaan vuosikokoukseen tulemisesta? Kokouksethan ovat paras tapa vaikuttaa toimintaan, jolla yhdistys ajaa Amiga- asiaa! Keskusteluissa tulevasta toimintakaudesta heitettiin ilmaan ja päätettiin muuta- mia asioita niin lehden kuin yhdistystoiminnankin kehittämisestä. Tärkeimpänä, kaikkia yhdistyksen jäseniä koskevana päätöksenä lienee jäsenmaksun laskeminen. Ensi vuonna jäsenmaksu laskee 60 markkaan niille, jotka hankkivat lehden esimer- kiksi modeemin välityksellä itse, ja vastaavasti 120 markalla lehden saisi muka- vasti disketillä kotiinkannettuna. Päätöstä perusteltiin sillä, että alemmalla perusjäsenmaksulla saattaisiin enemmän ihmisiä kiinnostumaan tulemaan mukaan yh- distykseemme. Uutena ideana esitettiin myös erityisiä uutisnumeroita, jotka il- mestyisivät varsinaisten lehtien välissä ja käsittäisivät katsauksen siitä, mitä kuukauden aikana on Amiga-maailmassa tapahtunut. Uutisnumeroiden tarkoituksena olisi auttaa niitä, joilla ei ole mahdollisuutta lukea uusimpia uutisia esimer- kiksi Internetistä, pysymään mukana maailman menossa myös Sakun numeroiden välissä. Toimitus pitää ideaa harkinnassa ja mikäli tarvetta ilmenee, idea on toteuttamisen arvoinen. Kertokaa mielipiteenne lehden ilmestymisvälistä meille ja sanokaa, olisiko tarpeen vaatiessa ilmestyvä Uutis-Saku sopiva korvike sille, ettei Saku ilmesty joka kuukausi? Kokouksessa luonnosteltiin myös ideaa uusien jäsenten hankkimiseksi. "Tuo kave- risi jäseneksi" -kampanjan aikana jokainen yhdistyksen jäsen voisi tuoda mukaan kavereitaan ja saada esimerkiksi kahdesta kaverista palkinnon. Tarkempia suunni- telmia ei vielä ole, mutta olemme avoimia ehdotuksille niin toteuttamisen kuin myös palkintojen suhteen. Logokilpailun tulokset jakoivat odotetusti osaanottajien mielipiteet. Työt oli- vat tasokkaitam ja melkein minkä tahansa olisi voinut valita heti lehden käyttöön. Ongelma olikin, että logokilpailulla etsittiin logoa yhdistyksen, ei lehden käyttöön. Koska logolla olisi tarkoitus koristaa niin yhdistyksen paito- ja, käyntikortteja, mainoksia kuin muitakin oheistuotteita, sen pitäisi olla ajattoman tyylikäs. Ja vaikka meillä ei olekaan varaa hankkia ulkomaista, lähes miljoonan markan hintaista osaamista kuten Merita-pankilla, luotamme Amiga-tai- teilijoiden innovatiiviseen kykyyn luoda yhdistykselle oma logo. Postittakaa siis yhä hyviä ehdotuksia ja ideoita. Broadline Oy lupasi tarjota ensimmäisenä yrityksenä konkreettista hyötyä yhdis- tyksen jäsenille. Yhdistyksen jäsen saa yhden jäsenmaksun suuruisen alennuksen vähintään viidensadan markan arvoisesta ostoksesta. Tulevaisuudessa pyrimme solmimaan samanlaisia sopimuksia myös muiden yritysten kanssa, joten ei ole ehkä sittenkään niin huono idea olla Suomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsen. Kokouksessa arvottiin paikallaolijoiden kesken palkintona yksi Amiga-hiiri, jon- ka tällä kertaa voitti Kari Ahonniska. Ehkäpä ensi kerralla SINÄ olet paikalla ja sen kerran voittaja? Kokouksen pöytäkirja on tilattavissa erikseen.